Tuomas Akvinolainen, enkeliopettaja ja korkeaskolastikko

Tuomas Akvinolainen vei huippuunsa  koko skolastisen filosofian, joka saavutti suuruutensa valjastamalla Aristoteleen filosofian katolisen kirkon dogman palvelukseen. Tuomas kutsuu Aristotelesta yksinkertaisesti Filosofiksi. Tuomas havaitsi Aristoteleen olevan jonkinlainen esikristitty eikä suinkaan pelottava pakana osoittaen Aristoteleen oppien olevan sopusoinnussa kristillisen opin kanssa. Tuskin kellään toisella filosofilla on ollut yhtä suurta ja kauaskantoista vaikutusta länsimaiseen ajatteluun ja varsinkin uskonnon piirissä, kuin Tuomas Akvinolaisella. Tuomas Akvinolaisen ajattelun selkeän perustan muodostavat kristinuskon opit. Tätä kristillistä totuutta täydentävät terve järki ja kokemukset ihmisyydestä ja ihmissuhteiden monista puolista. 

Hän tulkitsee hillitsevällä ja sovittelevalla asenteella kirkkoisiä, varhaisempia oppineita ja ennen kaikkea Aristoteleen teoksia. Tuomas Akvinolaisen tavoitteena oli kreikkalaisen filosofian (varsinkin Aristoteleen ajattelun) yhdistäminen katoliseen uskoon, joka pohjautui pitkälle kirkkoisä Augustinuksen (354-430) opetuksiin (pääteos De Civitate Dei, Jumalan valtakunnasta). Tuomas oli realisti ja empiristi, toisin sanoen ihminen saa tietonsa kokemuksesta. Eräs keskeinen Tuomaan ajatus on, että "armo ei kumoa luontoa vaan tekee sen täydelliseksi" . Mutta Summa Theologica on hänen pääteoksensa ja Tuomaan koko laajan tuotannon kulmakivi. Summa on käännetty osittain myös suomeksi. Summa  tunnetaan kristillis-aristoteelisen ajattelun klassisena esityksenä ja yhtenä länsimaisen filosofian ja teologian historian merkkiteoksista. Toinen Tuomaan merkittävä teos on Summa Contra Gentiles, jossa hänen tavoitteensa on todistaa järkiperäisten argumenttien avulla kristillisen opin ydinkohtien oikeellisuus pakanoille. Keskeisin ydinkohta on Tuomaan mukaan Jumalan olemassaolo, joka hänen mukaansa voidaan todistaa puhtaasti järkiperäisesti ilman yliluonnollista ilmoitustakin.  Tuomaan vakaumuksena oli, että ihmisen ei tarvitse tehdä valintaa järjen ja uskon välillä vaan asiat voi omaksua kummalla tavalla tahansa.

2. Jumalan olemassaolon todistaminen

Jotkin uskon totuudet (esim. kolminaisuusoppi) ovat hänenkin mielestään järjen tavoittamattomissa, mutta  Jumalan olemassaolo on asia, joka voidaan todistaa Tuomaan mielestä. Tuomaan mukaan Jumalan olemassaolo voidaan todistaa viidellä tavalla (Tuomaan viisi tietä). Nämä jumalatodistukset ovat hyvin kuuluisia ja vieläkin niitä näkee käytettävän (fundamentalistiset kristityt kreationistit viljelevät niitä aika usein), vaikka kaikkien todistuksien aukkoisuutta kohtaan on esitetty perusteltua kritiikkiä. 

Tuomas itse ei pitänyt pätevänä Anselm Canterburyläisen ontologista jumalatodistusta, joka johtaa Jumalan olemassaolon itse Jumalan käsitteestä: Jumalan idea on suurimman ajateltavissa olevan olennon idea. Se, mikä on olemassa todellisuudessa eikä vain ajatuksissamme on suurempi kuin se, mikä on olemassa vain ajateltuna - täten Jumala on olemassa Anselmin todistuksen mukaan. Tuomaan mukaan Jumalan idean olemassaolosta ajatuksissamme ei seuraa, että Jumala olisi todellisesti olemassa, käyttämiemme käsitteiden  ulkopuolella.

1. Jumala on ensimmäinen liikuttaja, jota mikään muu ei liikuta. 
2. Jumala on ensimmäinen vaikuttava syy, sillä mitään ei ole olemassa ilman tekijää ja Jumala on kaiken takana oleva alkusyy, jota mikään muu ei ole aiheuttanut 
3. Jumala on välttämätön syy, jota ilman mitään satunnaisia ja ei-välttämättömiä asioita ei olisi maailmassa 
4. Jumala on asioiden arvottamisen syy, täydellinen ja absoluuttinen arvojen mittapuu, joka tekee mahdolliseksi sanoa, että jokin on hyvää, kaunista, rumaa tai pahaa (Platonin filosofian vaikutus ilmenee tässä todistuksessa, Tuomas näkee olemisessa aste-eroja tai täydellisyyden tasoa, jotka syntyvät suhteessa korkeimpaan tasoon eli Jumalaan)
5. Jumala on maailmaa hallitseva älyllinen syy, joka ohjaa asiat niiden loppuun suunnitellusti. Maailmaa tarkastelemalla voidaan nähdä, että maailmalla on älyllinen suunnittelija ja tekijä ( kuten kellon olemassaolo viittaa siihen, että on kelloseppä)

 Hän nosti arvoonsa Aristoteleen ajatuksen todellisuuden päämäärähakuisuudesta (teleologisuudesta, telos = päämäärä). Yleiset muodot (tai ideat) ovat yksilöolioissa eräänlaisina päämäärinä, järjestävinä periaatteina. Kukin olio pyrkii toteuttamaan mahdollisuutensa täydellisesti, siirtymään potentiaalisuudesta aktuaalisuuteen, niin kuin taimi pyrkii kasvamaan täysikasvuiseksi puuksi. 

Tuomaan aikana Aristoteleen ajatukset olivat jotain uutta, ja aluksi monet Tuomaan mielipiteet tuomittiin harhaoppisina. Vuonna 1323 eli 50 vuotta kuolemansa jälkeen hänet julistettiin pyhimykseksi - pyhimykselle välttämättömänä ihmetekona esitettiin, että hän olisi muuttanut sardiinit silleiksi. Uskonpuhdistuksen aikana 1500-luvulla hänet korotettiin katolisen kirkon oppi-isien joukkoon. Vuonna 1879 paavi Leo XIII julisti Tuomaan opin tomismin katolisen kirkon viralliseksi filosofiaksi ja Tuomaasta tuli kirkon normaaliteologi. Vaikka Tuomas perusti ajatteluaan Aristoteleen filosofiaan ei hän silti omaksunut kritiikittä Aristoteelistä intellektuaalista ajattelutapaa, joka oli muutenkin jo altis keskiajalla kritiikille eikä Tuomas Akvinolainen omaksunut sitä sellaisenaan omaan teologiseen kosmologiaansa.

3. Tuomaan kosmologiasta

 Aristoteleen liikuttamattoman Liikuttajan ajatus, jossa ensimmäinen syy (prima causa efficiens) ja perimmäinen syy (causa finalis) yhdistyivät, tarjosi myös keskiajan filosofiselle teologialle kiinteän lähtökohdan. Tuomas Akvinolainen hyväksyi aristoteelisen kosmologian peruskäsitteet, mutta laajensi niitä samalla olemisen käsitteellä. Niinpä Tuomaan filosofisessa teologiassa oleminen (esse) ei tullut vielä ymmärrettäväksi pelkillä aristoteelisilla syy- eli kausaalikäsitteillä. Filosofisen teologian kosmologisessa argumentissa kyllä päti aristoteelinen ensimmäisen syyn käsite: filosofinen teologi voi sen mukaisesti olettaa, että Jumala on prima causa efficiens eli ensimmäinen vaikuttava syy. 

Samoin teologi voi sovittaa Aristoteleen luonnollisiin olioihin tarkoittaman päämääräsyyn teologiaansa: Jumala on causa finalis yliluonnollisessa merkityksessä. Sen sijaan teologiaan ei sovi sellaisenaan Aristoteleen käsitys formaalisesta syystä: Jumala ei ole kaiken olevaisen prima causa forma eikä hän myöskään luo suoranaisesti olevien olioiden muotoa eli formaa, koska olevalla on suhteellinen itsenäisyys olemiseen nähden. Jumala itse olemisena on actus purus, puhdas olemisen akti.

Olevaa koskevassa essentiaalisessa tarkastelussa Jumala on tomistisen käsityksen mukaan ei-mikään. Kosmologiassa kuitenkin voitiin esittää väite, että Jumala on koko kosmoksen ensimmäinen syy (prima causa efficiens). Aristoteelinen kosmologia ja Tuomaan teologiassaan muokkaama kosmologia erosivat siten toisistaan. Aristoteelinen kosmologia ei ollut teologista kosmologiaa, eikä Tuomaan teologiassaan hyödyntämä kosmologia ollut puhtaasti aristoteelista. 

Olennaista kuitenkin kosmologian kehittymiselle sydänkeskiajalla olivat Tuomaan hyväksymät kaksi kausaliteetin käsitettä: prima causa efficiens ja prima causa forma (vaikuttava syy ja muotosyy). Kahden kausaliteetin käsite auttoi Tuomasta erottamaan toisistaan luonnollisen ja yliluonnollisen syyn. Tuomaan mukaan luonnollisilla olioilla, kuten hevosella, ihmisellä, kivellä jne tuntemillamme arkiolioilla on oma luonnollinen, lajiolemuksellinen syynsä. Ihminen tavoittelee intellektuaalisia asioita ja käyttäytyy rationaalisesti, koska hän on intellektuaalinen ja rationaalinen olento. Hänen harrastuksensa suuntautuu ikään kuin luonnostaan korkeimpiin päämääriin, joihin kuuluu myös koko kosmoksen päämäärän ymmärtäminen. Se, että olevalla on itsessään muotosyy, joka tekee ymmärrettäväksi, miksi kukin oliolaji toimii niin kuin toimii, on ollut fysiikkaa, filosofiaa ja teologiaa pysyvimmin yhdistävä seikka. Muodollisen syyn tietty itsenäisyys olevassa mahdollisti luonnon intellektuaalis-empiirisen tarkastelutavan ilman ensimmäistä kosmologista syytä.

4. Taidoista ja estetiikasta 

Tuomas Akvinolainen on tärkeä Aristoteleen ja muun antiikin ajatteluperinteen välittäjänä eteenpäin. Tuomas käsitteli myös taiteen ja estetiikan kysymyksiä. Antiikin perinteen mukaisesti Tuomas tarkoitti sanalla ars ylipäänsä taitoa. Taitoihin kuuluivat myös sellaiset tekemisen lajit kuin sepän taito, logiikka ja retoriikka eli puhetaito. Tuomaan ajattelussa voidaan huomata eräitä uusia korostuksia. Tuomaan mukaan kaikkia taitoja tulee arvottaa ennen muuta sen mukaan, kuinka hyödyllisiä ne ovat ja kuinka ne palvelevat uskontoa ja moraalia. Esim. maalaus on tarpeellinen, koska sen avulla voidaan opettaa lukutaidottomia. 

Tuomaalle koko maailma oli päämäärään suuntautunut järjestelmä, ja perimmäisenä päämääränä on Jumala. Lopullinen päämäärä ihmiselle on visio Dei, Jumalan näkeminen. Niinpä kaikkea ihmisen tekemää arvioidaan viime kädessä sillä perusteella, kuinka se edistää ihmisen kilvoittelua kohti taivasta. Ensinnäkin Tuomas piti varsinaisina taitoina vain niitä, joissa tuotetaan jotain konkreettista; spekulatiiviset taidot eivät siten kuulu taitojen ydinalueelle, vaan niitä kutsutaan taidoiksi vain analogian perusteella. 

Toisaalta hän piti keskiaikaisen käsitystavan mukaisesti juuri spekulatiivisia taitoja korkeampina, koska ne edellyttävät henkisiä kykyjä. Näin Tuomas ajautui ristiriitaan: saven valanta kuuluu toisaalta taitojen ydinalueelle, toisaalta alempiarvoisiin taitoihin. Toiseksi Tuomas sanoi antiikin ajattelijoiden tapaan, että taidoissa jäljitellään luontoa (ars imitatur naturam). Tällä hän ei kuitenkaan tarkoittanut luonnonolioiden kopiointia (niin kuin Platon) vaan sitä, että sekä luonnossa että inhimillisten taitojen piirissä pyritään päämäärän toteuttamiseen. Taito jäljittelee luonnon toimintatapaa: ars imitatur naturam sua operatione. 

Tuomas ei erottanut omaksi ryhmäkseen taitoja, joissa päämääränä olisi esteettinen arvo, eikä hän myöskään sanonut, että kaikissa taidoissa (laivan rakennuksessa, loogisessa päättelyssä jne.) päämääränä olisi kauneus. Kauneus ei koskaan ole varsinainen päämäärä, vaan se lankeaa luonnostaan, kun kohde täyttää tehtävänsä. Tuomas itse puhui kauneudesta erityisesti arkkitehtuurin, runouden ja musiikin yhteydessä. Sivumennen Tuomas mainitsi taidot, joissa päämääränä on mielihyvän tuottaminen: naisten kampaukset, sanaleikit, pelit ja muut ajanvietteet. Kuitenkin myös näissä vaikuttaa etäisempi hyötynäkökohta: kampaus pitää yllä aviomiehen rakkauden; pelit rentouttavat työn jälkeen. 

Lisäksi hän on tärkeä kehittäessään Aristoteleen ja Plotinoksen kauneuskäsityksiä siten, että mukaan tulevat sekä yhtenäisyys ja kokonaisuus että loisto ja kirkkaus. Ruma on Tuomaalle sitä, mikä ei ole kaunista; rumalta puuttuu jotain, mitä sillä lajinsa mukaisesti kuuluisi tai voisi olla. Tuomaan mukaan aistikauneuden havaitsemiseen liittyy nautinnon lisäksi aina myös melankoliaa, surumielisyyttä, sillä kaunista on vain siellä täällä, se ei ole koskaan täydellisen kaunista ja aina se muuttuu lopulta rumaksi. 

Alamme kaivata kaunista, joka on täydellistä, kaiken kattavaa ja pysyvää. Jumala ilmoitti nimekseen minä olen; Jumala on siten täydellistä olemista, täydellistä aktuaalisuutta. Siksi Jumala on myös täydellisen kaunis. Jumalan kaikki ominaisuudet ovat keskinäisessä harmoniassa. Vähintään yhtä olennainen on Tuomaan vetämä raja hyvän ja kauniin välille: hyvä on tavoittelun, kaunis tarkastelun arvoista. Esteettisestä arvosta on kyse siellä, missä mielihyvän perustana on yksinomaan kohteen tarkastelu ja käsittäminen. Kun Tuomas näin sitoo nautinnon kauneuteen, hän tekee pienen liikahduksen kohti 1700- ja 1800-luvun subjektiivisia kauneuskäsityksiä, joten tomismin estetiikassa näkyy pieniä uuden ajan siemeniä.

Ylös