Platon - idealisti, moralisti, filosofian perustaja

1. Yleistä: Platonin merkitys ja filosofinen tavoite

Platonin kirjoitukset ovatkin tärkein saatavilla oleva tietolähde (Ksenefonin tekstien ohella)Sokrateen elämästä ja ajatuksista. On kuitenkin muistettava että Platonin dialogien tarkoitus ei ole toimia tarkkana historiallisena dokumenttina Sokrateesta sellaisena kuin Platon oli hänet tuntenut, ne ovat draaman muotoon puettuja filosofisia tutkielmia joissa Sokrates esiintyy usein sankarimaisena henkilöhahmona joka häikäisee vastustajat tarkkanäköisyydellään, tahdonvoimallaan ja moraalisella suoraselkäisyydellään. 

Platonin filosofiset kirjoitukset ovat vaikuttaneet filosofian historiaan ehkä enemmän kuin kenenkään muun filosofin tuotanto. Englantilainen filosofi Alfred North Whitehead sanoi koko länsimaisen filosofian historian olevan vain "lisähuomautuksia, tarkennuksia ja vastaväitteitä" Platonin dialogeissa esitettyihin näkemyksiin. Joka tapauksessa Platonin muotoilemat filosofian perusongelmat ovat vilkkaan filosofisen keskustelun kohteena viekäkin. Toiseksi Platonilla oli suuri vaikutus siihen minkälaiseksi kristillinen teologia ja filosofia muodostuivat ensimmäisinä vuosisatoina. Esim. 100-300 jKr. kristillisellä ajattelulla ja uusplatonismilla (kuten Plotinoksella) oli monennäköistä vuorovaikutusta. 

Kristillisten teologien joukossa oli erilaisia "strategioita" siihen, miten suhtautua uusplatonismiin. Ensinnäkin oli niitä, jotka mustasukkaisesti puolustivat omaa reviiriään toistaan vastaan. Sitten oli niitä, jotka yrittivät yhdistää uusplatonismia kristinuskoon (Origenes, ensimmäinen suuri kristillinen filosofi) ja niitä, jotka yrittivät täydentää uusplatonismia kristinuskolla (Dionysios). Mutta Platonin vaikutus ulottuu pitkälle yli skolastiikan historian. Renessanssin aikana juuri Platon auttoi filosofeja ylittämään jo rappeutuneen skolastisen ajattelun. Nykyään kommentaarikirjallisuuden määrällä mitattuna on Platon suositumpi kuin koskaan sitten uusplatonismin ja alkukirkon aikojen.

On vaikea silti määritellä Platonin filosofiaa, sillä Platon etsii ja kehittyy ja myöhemmässä vaiheessa kritisoi omia aikaisempia nkemyksiään, joten yhtenäistä kuvaa emme saa. Sitäpaitsi Platonin tekstit jakaantuvat ehkä noin 50 vuoden jaksolle.  Platonin filofian tavoite on kuitenkin selvä: hän oli vakuuttunut aikansa inhimillisestä ja valtiollisesta rappiosta ja siksi hän halusi näyttää tien tästä rappiosta kehittämänsä ihmiskäsityksen ja valtiofilosofian avulla. Tämän ylevän tavoitteen huipentuma on Valtio-dialogissa esitetty yhteiskunnallinen utopia ihannevaltiosta, jossa vallitsee tasa-arvo naisten ja miesten välillä. Kuitenkin Platonin valtio-utopiassa on totalitaarisia, epädemokraattisia piirteitä.

2. Sokraattinen menetelmä

Se tarkoittaa opetus- ja keskustelutapaa, jossa opettaja hakee kysymysten avulla tiedon esiin keskustelukumppanistaan, itse tekeytyen tietämättömäksi. Tietenkin nämä kysymykset ovat tarkoitushakuisia, mutta kyllä Sokrateen vilpittömän tavoitteena oli saada keskustelukumppaninsa ajattelemaan filosofisesti ja kriittisesti. Käytännössä tämä keskustelu eteni siten, että yksityisiä seikkoja pois sulkemalla pyrittiin löytämään asian olemus eli yleiskäsite. Monestikaan tätä yleistä käsitettä ei löytynyt, mutta olennaista onkin itse keskustelussa tapahtuva filosofinen refleksio ts. asioiden kriittinen tarkastelu ja itsestäänselvyyksien kyseenalaistaminen.

3. Ideaoppi : tietämisen ja moraalin perusta

Platonin lähtökohtana oli vastustaa Protagoraan relativismia, joka kiteytyi lauseeseen: "ihminen on kaiken mitta". Platonin ajattelun peruskivenä on väite, että tieto on yleistä ja riippumatonta katsojan näkökulmasta, koska todellinen tieto kohdistuu ihmisen tietoisuudesta riippumattomiin ideoihin. Keskeistä  siis Platonin ajattelussa ovat ideat, jotka ovat Platonin mukaan sitä, mitä yleiskäsitteet kuten kauneus, urheus, suoruus tai pyöreys nimeävät. Ideat toimivat myös jonkinlaisena "standardina" tai ideaalisena mallina, johon jotain aineellista esinettä tai ilmiötä verrataan kun sanotaan sen kuuluvan johonkin tällaiseen luokkaan. Esimerkiksi rantahiekkaan piirretyt ympyrät ovat pyöreitä sen mukaan miten täydellisesti ne muistuttavat pyöreyden ideaa, tai pyöreyden abstraktia hahmoa. Platonin ideaoppi on suuri synteesi esisokraattisesta luonnon filosofiasta, mutta se ei ole pelkästään tradition yhdistelemistä ja karsimista. 

Yksityisten olioiden ominaisuus on idea tai eidos (sanat tarkoittavat hahmoa, muotoa, lajia; myös ideaa). Idea sisältää sen mikä on oleellista jollekin oliolajille, ts. se mikä tekee jostakin jonkun eli sen olemus. Ideat ja niiden väliset suhteet ovat ikuisia ja muuttumattomia. Mikään aineellinen puolestaan ei voi olla ikuinen, kestävimmätkin luonnon rakenteet ja ihmisen luomat monumentit rapautuvat ajan kuluessa: vaikka jonkin aineellisen, piirretyn ympyrän havaittaisiin taipuvan ja lakkaavan olemasta pyöreä, ei itse pyöreys muutu - kuvio vain lakkaa muistuttamasta täydellistä pyöreyttä. Vastaavasti puiden lehdet muuttuvat vihreästä keltaisiksi ja sitten ruskeiksi, mutta itse vihreys ei koskaan muutu keltaisuudeksi tai päinvastoin. 

Muutos luonnehtii havaintomaailman järjestyneisyyttä (materiasta koostuvaa kosmosta), mutta ideoiden todellisuus on ikuisessa ja muuttumattomassa täydellisyyden tilassa. Platonin mukaan aito tieto voi kohdistua vain ideoihin, jotka ovat muuttumattomia ja joiden suhteet voidaan käsittää järjen avulla. Aistien avulla saadaan vain käsityksiä aistimaailman ilmiöistä, mutta nämä eivät koskaan ole täysin varmoja ja luotettavia koska ne eivät perustu käsitteiden määritelmin ja määrittelevien piirteiden suhteisiin - varmaan logiikkaan ja pysyviin totuuksiin - vaan epävarmaan aistimuskykyyn ja häilyviin, väliaikaisiin tosiasioihin. Ideat ovat vielä hierarkkisessa järjestyksessä Platonin mukaan niin, että hyvän idea on korkein idea.

 Tässä näkyy koko ideaopin perustava tavoite: perustella ihmisen ja luonnon moraalisuus ja moraalisten ideoiden objektiivisuus, ihmisestä riippumattomuus. Tällä Platon katsoo kumonneensa kaiken näköisen relativismin ja ennen kaikkea moraalisen relativismin, mitä edustivat kyynikot ja sofistit.  Platon onnistui silti säilyttämään Protagoraan ajattelun ytimen, mutta Platonin mielestä oikealle paikalleen asetettuna: aistein havaittava maailma ilmenee jokaiselle katsojalle eri tavalla ilmeten katsojan näkökulman mukaan. Mutta ideamaailma on ikuista, havaitsijan näkökulmista riippumatonta tosiolevaa, mikä takaa tiedon yleispätevyyden ja sen, että aito tieto ei ole suhteellista. Havaintotodellisuudesta meillä on vain uskoa ja usko on subjektiivista ja relativismi liittyy luuloon ja aistein havaittavaan maailmaan Platonin selväpiirteisen jaottelun mukaan.

Platon tekee perustavanlaatuisen jaon erottelemalla todellisuuden kaksi tasoa: pysyvän ja muuttumattoman ideamaailman ja jatkuvassa muutoksessa olevan aistein havaittavan maailman. Tämä on Platonin vastaus antiikin filosofeja askarruttaneeseen kysymyksiin ykseydestä ja moneudesta ja toisaalta pysyvyyden ja muuttuvuuden ensisijaisuudesta (tunnetut vastakkaiset koulukunnat näissä kysymyksissä olivat Herakleitoksen ja Parmenideen suuntaukset).

4. Anamnesis – oppiminen mieleen palauttamisena

 Oleellista tässä yhteydessä ei ole Platonin sielunvaellusteorian uskottavuus (että sielu on jo aiemmassa elämässään tutustunut ideoihin), vaan Sokrateen demonstraatio - se tapa jolla hän puolustaa väitettään pyrkimällä osoittamaan, että tietämättömällä orjapojalla on jo tietoa geometrisista totuuksista - kuten pythagoraan lauseesta - ja että hänen ei tarvitse enää oppia niitä. Siinä mielessä että joku hänelle kertoisi mikä pythagoraan lause on, tai että se on tosi geometrinen teoreema. Sokrates pyrkii osoittamaan tämän dialektisten "kätilöntaitojensa" avulla - hän ainoastaan kyselee orjapojalta johdattelevia kysymyksiä, kertomatta orjapojalle missään vaiheessa mikä on "oikea" vastaus tai mitä mieltä hän itse asiasta on. Näin mikään tieto, jota orjapoika saavuttaa ei voi olla lähtöisin Sokrateelta, vaan pojasta itsestään.

5. Dialogit

1. nuoruuskauden eli sokraattisen kauden dialogit, joissa Platon pyrki välittämään Sokrateen ajatuksia, mutta ilmeisesti Platon on jo tässä vaiheessa pistänyt lusikkansa soppaan ja lisäksi hän on pistänyt Sokrateen suuhun sokraattisten filosofien ajatuksia). Apologia, Kriton, Eutyfron, Lakhes, Protagoras, Kharmides, Lysis ja Valtion ensimmäinen kirja. 

2.  siirtymäkauden dialogit, jolloin Platon selvästi alkaa esittämään omia oppejaan Sokrateen suulla. Gorgias ja Menon. 

3. kypsän kauden dialogit, joissa kaikissa muun muassa esitetään eri tavoin Platonin kuuluisa ideaoppi. Symposion, Faidros, Faidon ja pääosa Valtiosta IV vanhuuden kauden dialogit, joissa hänen yhteiskuntautopiansa laimenee ts. tulee realistisemmaksi ja ideaoppi saa ankaraakin kritiikkiä osakseen. Theaitetos (Protagoraan tietopin kritiikkiä), Parmenides (ideaopin kritiikkiä), Sofisti, Valtiomies, Kritias ja Lait (Valtion kritiikkiä).

Ylös